Junnut aloittivat kesäkauden
Eilen sunnuntaina käynnistyi junnujemme kesäkausi Tuusulan uimahallilla vesiturvallisuus- ja pelastustaitojen merkeissä. Treeneissä keskityttiin pelastustaitoihin, kaverin auttamiseen ja itsensä auttamiseen. Lisäksi mukana harjoituksissa oli pelastuslauttaharjoitus. Tästä on hyvä jatkaa kohti purjehduskautta.

Vera Violetta vesillä
Koulualus Vera Violetta on taas omassa elementissään. Vene laskettiin vesille Hanko Boat Yardin laituriin tiistaina 3.5.
Ensimmäiset navigointitutkinnon suorittaneet
Ensimmäinen navigoinnin peruskurssimme pidettiin 12.-13.3 viikonloppuna. Kaikki kurssilaiset läpäisivät tentin ja osa jatkaa navigoinnin jatkokurssille 19.-20.3. Nuorin kurssilainen oli 11-vuotias. Onnea kaikille tutkinnon suorittaneille.
Tulevat kurssimme löydät tästä.

Kaha Oy / Webasto tukemaan toimintaamme
Uusin tukijamme on Kaha Oy / Webasto.
Kaha Boat Systems venevarusteisiin kuuluu suuri joukko tuotteita, jotka ovat alan johtavien valmistajien tunnettuja tuotemerkkejä. Webaston valikoimista löytyy erityisesti veneisiin tarkoitettuja innovatiivisia, korkealaatuisia ilma- ja vesilämmittimiä.

Turvallisuusnäytöksiä venemessuilla
Tule seuraamaan turvallisuusnäytöksiämme venemessujen Uusi aalto -altaalle. Esityksiä viikonloppuisin kerran päivässä. Tarkat esitysaikataulut löydät täältä.
Tule myös tutustumaan toimintaamme ja kurssitarjontaamme osastolla UA25.